Articles
Hevostytöstä Taitajien Taitaja Print E-mail
AddThis Social Bookmark Button
Unfortunately there is no translation available for this page
Vuoden 2010 Taitajien Taitajaksi valittiin Oulun Taitaja-kisojen päättäjäisissä Mette Pökelmann.

”Jag vann en bil!” Pökelmann huudahti nähdessään valmentajansa palkitsemisen jälkeen.

Palkinnoksi Taitajien Taitaja saa vuodeksi käyttöönsä Volkswagen Golfin. Auton avaimet voittajalle luovutti päätösjuhlassa Skills Finland ry:n puheenjohtaja ja Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen sekä kauppaneuvos Matti Pörhö.

Pökelmann osallistui Taitaja-kisojen Hevostenhoito-lajiin ja voitti Oulussa myös lajin suomenmestaruuden.

”Kilpailu oli tiukka ja oli uskomatonta voittaa kultaa. Sitten vielä tämä Taitajien Taitaja, tuntuu ihan mahtavalta”, kertoi häkeltynyt Pökelmann.

Raaseporista kotoisin oleva Pökelmann opiskelee hevostenhoitajaksi Axxellin oppilaitoksessa Kemiössä. Lukiota yhtäaikaa käyvä Pökelmann kertoi, ettei hirveästi ehtinyt valmistella erityisesti Taitaja-kisoja varten. Valmentaja Jennie Westerlund vahvistaa tiedon.

”Mette on jo valmiiksi todella hyvä, joten hänen ei tarvinnut paljon erikseen treenata kisoja varten. Tämä kyllä tuntuu upealta ja olen erittäin ylpeä omasta tytöstä”, Westerlund hehkuttaa.

Hevoset ovat lähellä Pökelmannin sydäntä, joka on viihtynyt hevosten parissa jo yhdeksän vuotiaasta asti.

”Kun mietin, mitä lähtisin opiskelemaan, oli valinta erittäin luonnollinen. Minulla on vielä vuosi jäljellä opiskelua.”

Ensikertalaisesta Taitajien Taitajaksi

Taitaja-kisojen ensikertalaisena Pökelmann nautti kilpailuviikosta erittäin paljon.

”Tämä oli erittäin hyvä kokemus, vaikkakin jännitti. Kisoissa oppii todella paljon ja tästä on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Meillä hevostenhoidossa oli hyvä yhteishenki ja fiilis. Täällä Oulussa on ollut tosi hyvät puitteet ja mielestäni kaikki on toiminut hyvin, myös kaksikielisyys”, arvioi ruotsia äidinkielenään puhuva Pökelmann.

Taitajien Taitaja 2010 toimii vuoden ajan ammattikoulutuksen lähettiläänä Skills Finland ry:lle ja ehkä kilpailijaa itseään eniten riemastuttaa voiton sinetöivä auto. Upouusi Volkswagen Golf BlueMotion odottaa Oulussa sitä päivää kun Pökelmann käy ajamassa auton kotiin Etelä-Suomeen.


 
Periksi ei anneta koskaan - suomalaista sisua Etelämantereella Print E-mail
AddThis Social Bookmark Button
Unfortunately there is no translation available for this page
29.4.2010

”Kun pakkasta on yli kuusikymmentä astetta, tuuli puhaltaa 42 metriä sekunnissa ja silmät jäätyvät kiinni, ei miestä paljon naurata. Täytyy vaan luottaa siihen, että kaveri puhaltelee jään pois silmistä.”

Tutkimusmatkailija Patrick ”Pata” Degerman seisoo rennon letkeästi NRJ Areenan lavalla ja kertoo uskomatonta tarinaa Mount Sisun valloituksesta Veikka Gustafssonin kanssa.

Patan puolitoistatuntinen luento vie yleisön matkalle Antarktikselle paikkaan, joka on maailman kylmin, tuulisin ja kuivin. Paikkaan, jossa kukaan ei ole koskaan ennen käynyt. Paikkaan, jota paikalliset kutsuvat Death zoneksi.

Uskon lisäksi tarvitaan suunnitelma


Jo pelkästään Etelämantereelle pääsemiseen tarvittiin vuosien etukäteistyö ja valmistelu. Miesten piti hankkia sponsoreita reissulleen, sillä jo pelkästään paikallinen lentokonebensiini maksoi 72 euroa litralta. Lisäksi piti saada varusteita ja ruokaa, vakuutuksia ja niin edelleen.

Tarkan paikan määritteleminenkin oli vaikeaa, koska alueesta ei ollut olemassa karttaa. Monien mutkien jälkeen miehet saivat kartan CIA:n salaisista kätköistä.

Patrick ja Veikka opettelivat myös itse ompelemaan omat haavansa, lähin sairaala kun Etelämantereella sijaitsee 3500 kilometrin päässä.

Matkalle päästyään Pata jäi kiinni Chilen tullissa ja joutui putkaan, kun matkalaukusta löytyi 52 pientä pussia valkeaa pulveria; energia- ja urheilujuomajauheita. Ei ollut käynyt mielessä pakkausvaiheessa, että näin voisi käydä.

Miehet tekivät myös kuuden kuukauden yhteistyön NASA:n astronauttien kanssa ja opettelivat saumatonta tiimityötä.

”Tällaisella matkalla siihen toiseen täytyy pystyä luottamaan ihan satasella”, Degerman painottaa. ”Vaativat tehtävät vaativat toimivan tiimin. Siinä on kuitenkin koko ajan oma henki kyseessä.”

Unelmien täyttymys


Melkein neljän vuoden valmistautumisen jälkeen miehet vihdoin pääsivät tavoitteeseensa. Vuoren juurelle, jolla kukaan ei ollut koskaan käynyt. 4200 metriä kiipeämätöntä, nimeämätöntä ja tuntematonta vuorta.

”Ihminen pystyy paljon parempaan kuin hän itse uskoo, kun vaan on palavaa halua ja hyvä motiivi”, Patrick muistuttaa. ”Pitää vaan löytää se oma hyvä syy, ja sovittaa se yhteiseen tavoitteeseen.”

Mahdottomiltakin tuntuvat asiat voivat onnistua ja niin miehet kiipesivät melkein pystysuoraa vuoren seinämää ylös. ”Siellä oltiin niin korkealla ja ilma oli niin ohutta, että me läähätettiin vaan suut auki ja kielet ulkona kuin vanhat koirat”, Pata naurahtaa.
Huipulle päästyään miehet pistivät tanssiksi, ja itku ja nauru olivat herkässä. Tavoite oli saavutettu. Neljän vuoden työn tulos oli tässä. Vartin hurraamisen ja valokuvien ottamisen jälkeen kaverukset lähtivät kotimatkalle.

Rohkeutta peliin!

Minkälaisia elämänohjeita tämä uskomattomia seikkailuja kokenut mies voi sitten antaa nuorille, jotka ovat vielä hukassa, eikä elämälle välttämättä löydy suuntaa?

”Nuoren täytyy olla rohkea ottamaan riskejä ja lähteä ennakkoluulottomasti omaa unelmaa kohti. Täytyy uskaltaa ottaa askel oikeaan suuntaan ja vastuu omista teoistaan. Oli kyse sitten ammattiin opiskelusta tai mopolla maailman ympäri ajamisesta. Ongelmista ja niiden selvittämisestä oppii, ja käytännössä mitä vaan voi tehdä ammatikseen”, Degerman rohkaisee.

Laura Paaso
 
Antti Putkonen – pipokeisariksi vahingossa Print E-mail
AddThis Social Bookmark Button
Unfortunately there is no translation available for this page

29.4.2010


Kooma- ja Kersa -pipoistaan tunnetun Antti Putkosen ura lähti liikkeelle Laanilan yläasteelta. Hän oli alun perin valinnut kahdeksannen luokan valinnaisaineekseen konekirjoituksen, mutta totesi pian sen olevan tylsää. Ainoa vaihtoehto konekirjoituksen tunnille oli samaan aikaan järjestetty käsityön tunti. Koska puukäsityöt olivat jo ala-asteelta tuttuja, hän päätti valita tekstiilityön.

”Mun piti poikana kysyä kotoa lupa tekstiilityön tunneille osallistumiseen. Tyttöjen perässähän mä sinne menin”, Antti muistelee naureskellen.

Taskurahasta bisnekseksi

Neulominen oli Putkoselle mieluista ja hän alkoi tehdä harrastuksekseen erilaisia pipoja. Harrastuksesta kehittyi yläasteen aikana pieni bisnes, kun Putkonen alkoi myydä tekemiään pipoja kavereille. Lukiossa idea käsityöalan yrittäjäksi ryhtymisestä kypsyi ja kesken siviilipalveluksen hän päätti kokeilla siipiään alalla.

”Näin jälkeenpäin ajatellen mun olis pitänyt lähteä ensin rauhassa opiskelemaan alaa. Mä olin liian innokas eikä mulla ollu kärsivällisyyttä siinä vaiheessa opiskella.”

Yrittäjän elämä ei ole ollut Putkoselle helppoa. ”Kaikenlaista oon kohdannut. Kokemus on opettanut paljon ja nyt ymmärrän tietynlaisia lainalaisuuksia paremmin. Helpottaa huomata, että vaikeuksistakin voi selvitä. Mä oon kuitenkin sitä mieltä, että pitää uskaltaa tehdä sitä, mihin on palo. Siksi en vaihtais tätä alaa mihinkään.”

Yrittäjänä Putkonen näki Muodin huipulle –sarjan mahdollisuudet ja on kiitollinen, että kaveri houkutteli hakemaan sarjaan mukaan. ”Onneksi näpyttelin nettihakemuksen viimeisenä iltana. Sain uusia kontakteja ja näkyvyyttä. Kokemus oli tosi positiivinen”, Antti toteaa.

Sarjan aikana kilpailijoiden välille kehittyi myös vahva side. ”Pidän edelleen yhteyttä sarjan muihin kilpailijoihin.”

On uskallettava ottaa riskejä

Taitaja 2010 –kisojen pukuompelulajin kilpailutöihin Putkonen on perehtynyt parin päivän ajan ja on näkemästään vaikuttunut. ”Kilpailijat ovat tehneet siistiä ja korkealaatuista jälkeä. Kuten näistäkin töistä huomaa, opetus on Suomessa hyvällä tasolla, harmi vain, kun kaikille nuorille lahjakkaille kädentaitajille ei pystytä tarjoamaan töitä.”

Yrittäjyyden tukemiseen kaivattaisiin Putkosen mukaan uusia avauksia. ”Toivottavasti uusi sukupolvi ottaa ohjat käsiin ja kehittää toimivampia tukijärjestelmiä.”

Nuoria opiskelijoita Putkonen kannustaa kärsivällisyyteen. ”Mitä enemmän tekee toistoja, sen paremmaksi kehittyy. Rohkeutta ja riskin ottojakin tarvitaan. Pahinta on miettiä jälkeenpäin, olisiko minusta ollut siihen.”

Sanna Virtanen-Laikari  

 
Sormet multaan! Print E-mail
AddThis Social Bookmark Button
Unfortunately there is no translation available for this page

OSAOHallista kuuluu naputusta ja raaputusta. Keltaisiin kypäriin ja kuulosuojaimiin sonnustautuneet kilpailijat kärräävät kottikärryillä multaa, istuttavat kasveja ja käyttävät vatupassia ammattimaisin ottein. Hiki virtaa ja monella on naama mustana mullasta. Viherrakentaminen on kovaa työtä. Kilpailijoilla on ollut yhteensä kahdeksantoista tuntia aikaa saada valmiiksi kahdeksantoista neliömetrin kokoinen oleskelupiha.

Viherrakentamisen lajiopas Sirpa Valtonen kertoo opiskelijoiden työskennelleen noin seitsemän tuntia päivässä. Työt alkoivat tiistaina suuressa hirsikehikossa olevan kilpailualustan pohjustustöillä. Soranlevitys ja kallistusten mittaaminen on tärkeää, jotta vesi virtaa istutusten alla oikein. Tuomarit kiinnittävätkin erityistä huomiota siisteyden ja esteettisyyden lisäksi myös mittausten paikkansapitävyyteen ja tarkkuuteen. Sirpan mukaan myös luovuudelle on tilaa viherrakentamisen tehtävässä, vaikka suunnitelma onkin luotu millintarkkuudella.

Tänä vuonna yllätyksenä kilpailijoille tuli muutokset tehtävän kaltevuuksissa, vaikka itse piirustus näyttää päällisin puolin täysin samalta, kuin se mihin opiskelijat ovat päässeet tutustumaan etukäteen. Kahta sivua kilpailukehikkoa kiertävä tiilimuuri laskeekin useilla kilpailijoista oikein vinosti maan alle. Kilpailutehtävän suunnitelma on Sirpan mukaan onnistunut, sillä kaikki kilpailijat saavat sen määräaikaan mennessä valmiiksi. Aikaisempina vuosina joillakin kilpailijoilla on ajan puutteen vuoksi jäänyt työ kesken.

Puutarhureiksi valmistuvat opiskelijat työllistyvät kesäisin viherrakennuksen parissa, mutta talvisin työtilanne on hankalampi. Moni löytääkin lumiseen aikaan työpaikkansa esimerkiksi talvikunnossapitotehtävistä.

Minea Taivalaho

 
Veitsen terävää kurinalaisuutta Print E-mail
AddThis Social Bookmark Button
Unfortunately there is no translation available for this page

Ravintolakokkiopiskelijoiden viimeisen päivän kilpailutehtävä Taitaja 2010 -kisoissa on ateriakokonaisuuden suunnittelu. Kilpailijat ovat saaneet etukäteen listan kymmenestä raaka-aineesta, joita ateriakokonaisuudessa tulee käyttää. Tänä vuonna raaka-ainelistalta löytyy muun muassa karitsan kieli, punajuuri, valkokaali, suomuurain, mustikka ja maustamaton tuorejuusto. Kilpailutehtävässä saa näiden lisäksi hyödyntää vapaavalintaisesti eri raaka-aineita.

Maku ei yksin riitä

Lajivastaava Veikko Pirttimaan ja päätuomari Jarmo Huuhtasen mukaan tuomarit kiinnittävät arvioinnissa huomiota ammattitekniikkaan, hygieniaan, ajoitukseen ja esillelaittoon. Kahden ensimmäisen päivän kilpailutehtäviä ei julkisteta etukäteen, mutta viimeisen päivän tehtävää, ateriakokonaisuuden suunnittelua, kilpailijat ovat voineet harjoitella.

”Meillä on yhteensä kymmenen tuomaria, joista kolme seuraa työskentelyä ja kaksi oikeaa ajoitusta. Viisi muuta tuomaria kiinnittävät huomiota muun muassa makuun, raaka-aineiden oikeaan suhteeseen ja annoksen esille laittoon”, toteaa Pirttimaa.

”Tuomarit arvioivat myös annoskokoa, kypsyyttä, väriä ja viimeistelyä ”, Huuhtanen lisää.

Kokin ammatissa ei sooloilla

Taitaja 2010 -kisoihin valmistaudutaan Jarmo Huuhtasen mukaan aikaisempaa paremmin. ”Taso on hyvä ja opiskelijat ovat erittäin yritteliäitä. On lisäksi ilo huomata, että kilpailijoiden kesken vallitsee hyvä henki.”

Huuhtanen pitää Taitaja-kisoja merkittävänä ponnahduslautana omalla alallaan. ”Täällä näkee tulevaisuuden tekijät. Tällaisiin kisoihin valmistautuminen kehittää paitsi opiskelijoiden taitoa myös oppilaitosten opetusta.”

Taitaja-kisat tuovat Huuhtasen mukaan alalle positiivista näkyvyyttä. ”Median antama kuva alasta kokkiohjelmien kautta on ehkä liiankin ruusuinen. Kokin työ on kuitenkin hyvin kurinalaista vuorotyötä eikä siellä paljon sooloilla.”

Puuhastelusta ammattimaiseen valmennukseen

Pasi Taskinen on toiminut Savon ammatti- ja aikuisopiston kokkiopiskelijoiden valmentajana ja nähnyt Taitaja-kisojen muutoksen vuosien myötä.

”Taitaja-kisat eivät ole enää puuhastelua, vaan oppilaitokset panostavat niihin tosissaan. Meillä valmentautuminen alkoi syksyllä ja voittoa lähdettiin tavoittelemaan. Oman edustajamme Veera Valtosen vahvuuksia ovat siisteys, tarkkuus ja hyvä tekniikka. Hän sai eilen Tsemppipalkinnonkin näihin liittyen”, Taskinen toteaa ylpeänä suojatistaan.

Sanna Virtanen-Laikari

 
<< Start < Prev 1 2 3 4 5 6 Next > End >>

Page 1 of 6
In cooperation with:
toyota_fin_small iss_fin teknologiateollisuus_fin nrj_fin
oulu_fin electrolux_fin jalas_fin s-ryhma_fin
oakk luovi osekk_logo_rgb logo4