Nuorten suosikkikanava NRJ jälleen kerran vahvasti mukana Taitaja-kilpailuissa Print E-mail
AddThis Social Bookmark Button
Unfortunately there is no translation available for this page
Radio NRJ on pääyhteistyökumppanin roolissa mukana Taitaja-kilpailuissa tänä vuonna toista kertaa. NRJ haluaa olla mukana nuorten elämässä laajemmin kuin vain radiokanavana. Yhteistyökumppanuus Taitaja-kilpailuiden kanssa tukee tätä tavoitetta erittäin hyvin. Kilpailuiden kohderyhmä myös viettää paljon aikaa NRJ radiokanavalla, ja heille halutaan luoda kiinnostavaa sisältöä.

- Yhteistyö on tukenut hyvin toimintaamme, jossa yritämme tarjota kuuntelijaa aidosti kiinnostavia asioita taajuudellamme. Konkreettista hyötyä kumppanuudesta on meille ollut sitä kautta, että useat oppilaitokset ovat nähneet meidän toimintamme mielenkiintoisena ja myös heidän tarpeitaan palvelevana, joten ihan konkreettisesti olemme saaneet uusia yhteistyökumppaneita omaan toimintaamme tätä kautta, kertoo NRJ:n myyntipäällikkö Paavo Mölsä.

NRJ:n tavoitteena kilpailuiden suhteen onkin saada uutta sisältöä ohjelmiinsa. Kilpailuiden kautta saadaan uusia näkemyksiä ja ajatuksia joita voidaan hyödyntää NRJ:n nuorten arkea ja siihen liittyviä asioita käsittelevässä ohjelmatarjonnassa. Koulutus ja kouluttautuminen ovat tärkeitä asioita nuorille, ja juuri siksi Taitaja-kilpailut ovat NRJ:lle hyvä mahdollisuus oppia uutta.

Taitaja-kilpailuita tuodaan esiin muuan muassa NRJ:n radio-ohjelmissa sekä netti-tv:ssä, ja NRJ:llä onkin tärkeä rooli kilpailuiden kannalta, koska kanava tuo kilpailuille paljon näkyvyyttä nuorten keskuudessa. Myös itse kilpailutapahtumassa NRJ on vahvasti mukana.

- Kilpailuissa paikan päällä ovat esimerkiksi NRJ:n aamupojat juontamassa. NRJ kuvaa myös kilpailuja NRJ nettitelevisioon, jossa voi jälkeenpäin tutustua kilpailuihin. Radion puolella kuuntelijoilla on mahdollista osallistua muun muassa Turhataito-kilpailuun netissä ja päästä tätä kautta suoraan lähetykseen ja voittamaan palkintoja, Mölsä selvittää.

Radio NRJ on vuonna 1995 Suomessa toimintansa aloittanut valtakunnallinen kaupallinen radiokanava, jonka kuuluvuusalueella asuu noin 4,4 miljoonaa suomalaista. Kanavalla soitettava musiikki on pääosin uutta Eurooppalaiseen makuun sopivaa hittimusiikkia. NRJ on etenkin nuorten suosiossa oleva kanava, ja on vakiinnuttanut asemansa Suomen johtavien kaupallisten radiokanavien joukossa. NRJ järjestää vuosittain myös lukuisia tapahtumia, joista suurimmat ovat NRJ Radio Awards, NRJ Fashion Awards ja NRJ In The Park -konsertit.

 
In cooperation with:
toyota_fin_small iss_fin teknologiateollisuus_fin nrj_fin
oulu_fin electrolux_fin jalas_fin s-ryhma_fin
oakk luovi osekk_logo_rgb logo4